Sulo on yhteisomistuspoikani, joka asustaa Sipoossa Minna-Riikan, Harrin ja Hertan perheessä. Koirakavereita löytyy Sirkun ja
oman pojan, Nasun, verran.
Sulo on muodostunut erittäin tärkeäksi osaksi kasvatustani ja löytyykin lähes kaikkien linjojen takaa.
Sulo tuli Japanista tänne Suomeen 4kk ikäisenä. Luonne pojalla on kultaa, sillä Suomen tullin omien paperisotkujen vuoksi pieni pentu lähetettiin takaisin Japaniin! Kuukautta myöhemmin Sulo lensi uudelleen ja tällä kertaa lopullisesti. Eipä tuosta tainnut pennulle traumoja jäädä, omistajille sitäkin enemmän.
Luonteeltaan Sulo on herrasmies, joka ei kehtaa turhia hötkyillä. Herralla on hermot rautaa. Sulo ei rähise muille koirille, mutta on turha odottaa myös perääntyvää koiraa... Sillä Sulo, kuten akitat yleensäkin, puolustaa omiaan. Sulo vierailee myös Helsingin koirapuistoissa ajoittain.
Näyttelyissä Sulolla on mennyt hyvin, vaikka niissä melko harvakseltaan onkin käyty. Japanin kennelklubi järjesti 9.6.2006 Helsingissä erikoisnäyttelyn japanilaisille roduille ja Sulo oli upeasti ROP-pentu ja BIS-3 pentu. Sulo on Suomen Muotovalio. Sulo pokasi pystit voitostaan Pohjoismaiden Voittaja-näyttelyssä 2009. Tuosta voitosta muistona nimeä koristaakin PMV-09 titteli. Pientä ymmärtämättömyyttä tuli alussa näyttelyissä vastaan, kun jostain syystä tuomarit eivät olleet ennen kuulleet brindle väristä...
Sulo on osoittautunut erittäin hyväksi periyttäjäksi. Sulo on hyvä ja varma astuja, joka on hurmannut nartun kuin nartun. Vaikka Sulo ei itse ole suurin uros, ei se ole jättänyt jälkeläisilleen pientä kokoa. Sulolla ei myöskään ole yhtään pitkäkarvaista jälkeläistä. Suoraan Sulon alenevassa polvessa ei myöskään ole SA tai UDS tapauksia. Sulo periyttää kaikkia kolmea väriä. Ja vaikkei Sulon omat lonkat olekaan terveet, on Sulo jättänyt B- ja C-lonkkaisten narttujen kanssa terveitäkin jälkeläisiä.
Saavutukset koottuna:
Sulolla on kolme pentuetta, joissa on yhteensä 17 pentua; 10 urosta ja 7 narttua.
Sulon silmät ovat kahteen kertaan terveiksi todetut. Lonkat D/D, joilla Sulo on tähän saakka pärjännyt.
Mitään ongelmia Sulolla ei ole Suomeen saapumisen jälkeen ollut, paitsi että tullessaan poika oli aivan liian aliravittu. Alkuun ruoaksi kelpasi vaikka sora, jos muuta ei saanut (ja vaikka saikin..). Oppihan tuo kuitenkin mikä on ruokaa ja mikä ei, sekä sen ettei täällä tarvitse nälissään elää.
Sulon isä on Japanista Englantiin tuotu, upea brindle uros Unshou, joka on niittänyt menestystä niin kotimaassaan Japanissa kuin Euroopassakin. Sulon isällä onkin melko paljon jälkeläisiä, mutta vielä ei ole korviini kantautunut yhtään SA tai UDS tapausta.
Sulon sukutaulu:
| Unshou Go Kanzakiya Kensha AKIHO04-361 kuva |
Unshuu Go Sakai Naoya AKIHO02-2902 kuva |
Ryouko Go Miyagi Kozaki Kensha JKCJL00463/01-0 kuva |
| Sekiunme Go Senshuu Takashihamasou AKIHO96-4961 |
||
| Setsugekka Go Shikoku Mori AKIHO02-849 |
Takatora Go Aikensou AKIHO97-4201 |
|
| Kyoutora Go Shikoku Mori AKIHO98-1512 kuva |
||
| Fuji Go Yamahan AKIHO04-153 |
Ryouun Go Miyagi Kozaki Kensha JKCJL00297/05-0 kuva |
Ryouko Go Miyagi Kozaki Kensha JKCJL00463/01-0 kuva |
| Harugiku Go Kosendou JKCJL00464/01-0 |
||
| Aki Go Yamahan AKIHO00-2922 |
Etsukuni Go Yamagata Kagami Kensha AKIHO99-1761 |
|
| Yuuki Go Yamagata Kagami Kensha AKIHO99-3575 |