Näyttely- ja harrastustulokset

» Lyhenteiden selitykset

Pahoitteluni, jos olen epähuomiossa unohtanut jotain tuloksia tänne kirjata. Puuttuvista tai virheellisistä tuloksista voi laittaa miulle mailia: emilia(at)viribus.info

Vuosi 2013

Näyttelyvuoden 2013 yhteenveto

Vuoteen 2013 lähdettiin ajatuksella, että kerätään sertejä monille kasvateille. No se toive täyttyi, sillä sertejä VU-koirille jaettiin roppakaupalla. Sertikkäitä koiria muotovalioiden lisäksi, oli upeat 7 eri koiraa. Inuki haki itselleen muotovaliotitteleitä myös ulkomailta, lopettaen messarissa voittajatitteliin. Vieläkö Inuki edes pystyy parantamaan suorituksiaan.. Myös Aikon suoritukset kehissä on olleet pääasiassa ROP-vet sijoituksia. Mitä huikeita menestyjiä meillä onkaan! Myös tuontipoika Marski on jatkanut huikeilla suorituksillaan vuodesta toiseen. Jo veteraani-ikään ehtinyt ensimmäinen tuontimme Sulo pyörähti myös pitkän tauon jälkeen kehissä. Ja pappahan haki itselleen uuden tittelin samalla.

Myös muotovaliotitteleitten saralla vuosi oli perin onnekas. Uusia valioita itsestään teki Inukin lisäksi siskonsa Hulda. Ja sokerina pohjalla Reetun sekä Inukin upeaakin upeammat ryhmäsijoitukset! Näyttelyitten osalta ollaankin siis saatu toden teolla juhlistaa upeita VU-koiria. Valo on tuonut valoa pentukehissä hienolla menestyksillään. Innolla jään odottamaan seuraavaa vuotta, jolloin poitsu siirtyy "isompaan liigaan".

Koostetta vielä perään. VU-kasvatit keräsivät kasaan vuonna 2013:
2 x RYP-sijoitus
5 x MVA-titteli
2 x Voittajatitteli
6 x CACIB
11 x SERT
10 x ROP
3 x ROP-vet
1 x ROP-pentu
6 x VSP
1 x VSP-pentu

Lisäksi tuli useita PN- ja PU-sijoituksia, sekä pari vara-SERT/CACIB palkintoa. On todella ollut ikimuistoinen näyttelyvuosi!

13.12.2013 Helsinki Winner KV, tuomari Saija Juutilainen

Viribus Unitis Uma Goten "Inuki" VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP V-13
Viribus Unitis Aetna "Aiko" VET ERI1 ROP-vet VV-13
Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" VAL ERI2 SA PN3
Hiro Go Di Casa Saporito "Marski" VAL ERI2 SA PU3

Lyhyestä virsi kaunis. Kehissä oli kolme VU:ta hienoin tuloksin. Inuki palasi takaisin juurilleen, ottaen taas yhden ROP-voiton itselleen. Hirmuiset onnittelut Kevin, Davina ja Tuulia!! Aivan mahtavaa! Aiko oli herttainen prinsessa, kuten aina, ja nyt irtosi ROP-veteraanivoitto. Suuret onnittelut Niina! Niinan päivän kruunasi Agarin (Lei-Agari Almaju) VSP-veteraanisija! Myös Hulda oli ihanainen itsensä, vaikkakin turkista oli vain puolet matkassa. Silti Hulda oli hienosti nartuista kolmas. Onnea Niko ja Virve! Kiitokset tuomarille.

14.12.2013 Helsinki Pohjoismaiden Voittaja KV, tuomari Nikos Vazakas, Kreikka

Hiro Go Di Casa Saporito "Marski" VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP PMV-13
Viribus Unitis Umare Kawari "Valo" PEN1 KP VSP-pentu
Viribus Unitis Mido Ascot "Reetu" AVO ERI1 SA
Viribus Unitis Minerva Kaoru "Nasu" VAL ERI2
Viribus Unitis Uma Goten "Inuki" VAL ERI3
Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" VAL ERI3
Viribus Unitis Aetna "Aiko" VET EH1
Homareunshou Go Yamahan "Sulo" VET EH1
Viribus Unitis Mido Zagato "Akira" NUO EH2
Viribus Unitis Yua "Sissi" AVO H

Viribus Unitis kasvattajaluokka KASV1

Akitoja oli ilmoittautunut näyttelyyn rotua kasvattavalle tuomarille hienot 36 kpl. Tuomarointi oli tarkkaa, eikä SA:ta jaettu kuin 7 akitalle. Tähän pieneen ryhmään kuului Marski ja Reetu, joista Marski oli upeasti ROP! Suuret onnittelut Timo, Niko ja Virve!! Nikon ja Marskin yhteistyö toimi hienosti kehässä. Reetu taasen iski täysin leikiksi kehässä - teki parit hypyt ja selälleen pyörähdykset. Reetu on niin Reetu - upea, ihana ja leikkisä ;) Kirsille ja Sirpalle onnittelut Reetun SA:sta! Valo hurmasi ja kovan kisan päätteeksi oli paras urospentu ja VSP. Hirmuisesti onnea Salla!! Sulo puoliturkkisena sai veteraaniluokassa EH:n. Myös Nasu oli pitkän tauon jälkeen näytillä. Kiitokset Minnalle, joka poitsut paikalla la toi. Akiraa oli hienoa nähdä turkissaan ja aina niin upeasti käyttäytyvänä! Upea ja näyttävä poikahan se onkin. Kiitokset Annalle sekä Katrille, joka poikaa vei upeasti kehässä!

Sain kasvattajaryhmän kokoon ja se oli päivän kahdesta ryhmästä parempi. Tuomari tykkäsi miun ryhmästä, muttei antanut kunniapalkintoa, koska ryhmä ei ollut yhdenmukainen. Joka toki oli ihan ymmärrettävää. Kiitokset ryhmään osallistuneille koirakoille sekä kaikille paikalla olleille VU-koirille! Monilla on turkki ehtinyt jo joululomille, joka näkyi tuloksissakin. Kiitokset tuomarille.

13.12.2013 Helsinki Winner KV, tuomari Anna Albrigo, Italia

Homareunshou Go Yamahan "Sulo" VET ERI1 SA PU3 ROP-vet HeVV-13
Viribus Unitis Ren "Kuro" AVO EH1

Sulolla on ollut pitkä näyttelytauko, ja paluu oli sitäkin hienompi. Sulo oli upeasti ROP-veteraani sijoittuen vielä kolmanneksi uroksissa! Pappa on hyvässä kunnossa, vaikkei turkkia ollutkaan kunnolla matkassa. Suuren suuret onnittelut Minna, Harri ja Hertta!! Kuro esiintyi myös hienossa kunnossa, saaden erittäin hyvän. Kiitokset Mirva, että toit Kuron näytille. Harmillisesti Kurosta ei ole kuvaa. Kiitokset tuomarille.

26.10.2013 Lahti KV, tuomari Kirsi Tevalin

Viribus Unitis Umare Kawari "Valo" PEN1 KP ROP-pentu

Hyvinhän se menee Valo vaativissakin sisätilanäyttelyissä. Lahdessa ei ollut akitakehässä mattoja ja lattia todella liukas! Hienosti on siis Salla poikansa handlannut kehässä. Kovasti onnea! Kiitokset tuomarille.

19.10.2013 Seinäjoki KV, tuomari Pirjo Aaltonen

Viribus Unitis Mido Clef "Ruuti" JUN ERI1

Iso kansainvälinen sisänäyttely.. Mutta upeasti homma toimi niin ensikertalaiselta Ruutilta kuin omistajaltaan Tanjaltakin. Onnea, hieno tulos! Kovasti sai Ruuti kehuja karhumaisesta päästään. Nalle mikä nalle. Kiitokset tuomarille.

21.9.2013 Heinola Erikoisnäyttely, tuomari Rune Fagerström

Viribus Unitis Aetna "Aiko" VET ERI1 SA ROP-Vet
Viribus Unitis Umare Kawari "Valo" PEK2 KP
Hiro Go Di Casa Saporito "Marski" VAL ERI2 SA PU2
Viribus Unitis Uma Goku "Jyry" AVO ERI1 SA PU3 SERT Paras Brindle
Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" VAL ERI1 SA PN3
Viribus Unitis Mido Ascot "Reetu" JUN ERI1 SA PU4 VARA-SERT
Viribus Unitis Minerva Kopori "Topi" AVO ERI2
Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" VAL ERI
Viribus Unitis Yua "Sissi" AVO EH
Viribus Unitis Mido Lantis "Väinö" JUN H

Kasvattaja-ryhmä KASV2 KP

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva

Erikoisnäyttely vedettiin kunnialla läpi vesisateessa. Paikalle tuli huikea määrä akitoja, kaiken kaikkiaan 39! Tuomari mieltyi suunnattomasti Jyryyn ja avoimen luokan uroksista jakoikin vain Jyrylle SA:n. Eipä SA:ta uroksista muutenkaan saanut kuin viisi urosta, joista kolme tuli omasta piiristä (Jyry, Ruuti ja Marski). Lopuksi Jyry vielä palkittiin parhaana brindle-värisenä akitana Akita ry:n lisäkisassa. Ei huonompi seura ottaa ensimmäinen serti.. Onnea Saku! Ja kiitokset Virvelle, joka Jyryn upeasti handlasi kehässä! Toinen raitapaitapoika Reetu aiheutti kehän laidoilla ihailua kun Kirsi lähti poikaansa juoksuttamaan. Upeaahan tuo Reetun liike onkin! Reetulle myös SA ja neljäs sija uroksista. Onnea Kirsi ja Sirpa! Marskille sama sija kuin vuosi sitten, eli uroksista sijalle kaksi. Oikein paljon onnea Timo & Niko ja Virve! Väinö asteli ensimmäistä kertaansa kehään, eikä yhtään huonommin. Näin Topia todella pitkästä aikaa, ja hienohan tuota isosta ukosta on kasvanut. Topille kakkossija avoimissa uroksissa turkittomana. Onnea Noora! Väinö oli Niinan käsissä sulaa vahaa, koirakkoa oli miellyttävää seurata kehän laidalta. Kiva kun tulitte paikalle Afra ja Anna! Valo starttasi hienosti pentuluokassa ollen toinen ja saaden kunniapalkinnon. Kyllä on ukkeli miehistynyt. Valosta tulee käsittämättömän upean tummanpunainen, raamikas uros. Onnea Salla!

Aiko tapansa mukaan voitti veteraanit SA:n kera. Hirmuiset onnittelut Niina, Aikon upeiden tuosten tahkominen vaan jatkuu. Myös vuosi sitten Aiko palkittiin parhaana veteraanina erkkarissa. Nartut miellytti tuomaria uroksia enemmän ja SA irtosikin 12 nartulle. Tästä suuresta narttukehästä Hulda sijoittui upeasti kolmanneksi! Ja isänsä tavoin myös Hulda uusi viimevuotisen sijansa. Onnea Virve & Niko! Hilma tekee aina varmaa esiintymisjälkeä ja erkkarista irtosikin erinomainen kera handler-kehujen. Hyvä Timo! Myös Sissi on takuuvarmaa "kehäkamaa" ja esiintyy aina hienosti. Kyllä saa mamma olla ylpeä jälkeläisistään!

Tällä kertaa kasvattajaluokkia saatiin kasaan kolme kappaletta. Oma ryhmäni koostui Reetusta, Jyrystä, Huldasta ja Aikosta ja ryhmä palkittiin kunniapalkinnolla sijalle kaksi. Vesisadekin mukavasti lakkasi kisan ajaksi. Kiitokset kaikille kasvattieni omistajille paikalle tulemisesta ja kaikesta avusta!!

Meillä oli VU-teltta pystyssä, josta käy kiittäminen Timoa ja Sakua. Sapuskaa pitkää päivää varten tuotiin Niinan, Virven ja Tiinan toimesta. Suunnattomat kiitokset sekä teltta- että ruoka-avusta! Teltta oli ehdoton sateen takia. Viereisistä teltoista löytyi Sallan & Soilin teltta ja toiselta puolelta Nooran ryhmittymää. Kiittäminen käy myös Kotkan suuntaan Leilalle, joka pitkän päivän auttoi pienen vieraan perään katsomisessa!

8.9.2013 Vantaa, tuomari Esa Ruotsalainen

Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" VAL ERI1 SA PN1 ROP

Kuva Kuva

Huldalle ainoana akitana SA ja sitä myöten voitto. Kuuma sää ei onneksi haitannut, etenkin kun tuomarin teltta teki ison varjon kehään. Jopa oli Huldan kehäkäytös kehittynyt. Aivan mieletöntä seurattavaa miten upea tyttö on ja esiintyykin sen mukaisesti. Onnea Virve ja Niko! Kiitokset tuomarille.

25.8.2013 Luumäki RN, tuomari Markku Mähönen

Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" VAL ERI1 SA PN1 ROP

Kuva

Huldalla on mieletön voittoputki menossa. Onnea kovasti Virve & Niko! Kiitokset tuomarille.

24.8.2013 Ristiina, tuomari Esko Nummijärvi

Viribus Unitis Mido Ascot "Reetu" JUN ERI1 SA PU1 SERT ROP
Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" VAL ERI1 SA PN1 VSP

Kuva

Onnea Kirsi & Sirpa Reetun toisesta sertistä ja ropista! Ja Nikolle & Virvelle onnittelut Huldan hienosta VSP sijasta! Kiitokset tuomarille.

24.8.2013 Tervakoski KV, tuomari Riitta Lahtovaara

Viribus Unitis Aetna "Aiko" VET ERI1 SA PN1 VSP ROP-Vet
Hiro Go Di Casa Saporito "Marski" VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP
Viribus Unitis Mido Presea "Reika" JUN ERI1 SA PN2 SERT
Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" VAL EH1
Viribus Unitis Mido LaFarga "Lafu" JUN EVA

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Kuva Kuva Kuva

Onnittelut Niinalle veteraani-Aikon upeasta menestyksestä! Tuomari totesi kehän lopuksi, että tänään parhaat liikkeet nähtiin veteraaneilta. Reika tuli kehään kauniissa kunnossa ja turkissa, joka sitten näkyikin tuloksissa. Suuret onnittelut Elinalle, Marjalle ja Reijolle Reikan menestyksestä!! Nartuista vain Aiko ja Reika palkittiin SA:lla. Jennille tuhannet kiitokset Reikan viemisestä kehässä! Onnittelut myös Jekun VSP-vet voistosta.

Timolle onnittelut taas kerran Marskin ROP-voitosta! Hilma oli rakastettava itsensä ja intoutui jopa ottamaan pari loikkaakin kehässä. Sakotusta tuomarilta tuli kuitenkin vyötärön leveydestä. Reipas Lafu oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä. Poika esiintyi muuten hienosti ja saikin paljon erinomaista arvosteluunsa, mutta ontumisen takia ei Lafulle tulosta. Tsemppiä Alisa seuraavalle kerralle! Kiitokset tuomarille.

11.8.2013 Joensuu KV, tuomari Roy Baker, Britannia

Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" VAL ERI1 SA PN1 CACIB ROP

Kuva Kuva

Uskomaton viikonloppu Huldalla! Kaksi näyttelyä ja kaksi ROP-voittoa, mahtavaa. Suuren suuret onnittelut Virve ja Niko!

Tuomari tykkäsi Huldasta todella paljon! Pyysi erikseen lähettämään kuvankin hänelle. Huldassa todella oli sitä jotain mitä tuomari etsi. Kiitokset tuomarille.

10.8.2013 Joensuu KV, tuomari Zsuzsanna Vaczi-Balogh, Unkari

Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" AVO ERI1 SA PN1 SERT ROP FI MVA
Viribus Unitis Yua "Sissi" AVO ERI2

Kuva Kuva

Vain neljä kuukautta synnytyksestä ja nyt Huldalla plakkarissa Suomen Muotovalion titteli!! Mahtavaa, sydämelliset onnittelut Niko ja Virve!!! Tuomari oli erittäin tiukka eikä jakanut cacibeja. Sissi on myös hienossa kunnossa, sulatti sydämen ja hakikin itselleen erinomaisen. Loistavaa kerta kaikkiaan!

4.8.2013 Iisalmi KV, tuomari Pekka Teini

Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" AVO ERI1 SA PN2 VARA-SERT

Tuomari tykkäsi kovasti Huldan tyypistä. Erityisesti Huldan upeassa kunnossa oleva turkki sai erityismaininnan tuomarilta. Viimeinen serti jäi pienestä kiinni. Onnittelut Virve & Niko, kiitokset tuomarille.

3.8.2013 Turku, tuomari Karel Horak, Tsekki

Viribus Unitis Mido Inouva "Daiki" JUN ERI1 SA PU1 SERT VSP
Viribus Unitis Ren "Kuro" AVO ERI2 SA PN3
Viribus Unitis Mido Zagato "Akira" NUO EH1

Kuva

Tässä todella persoonallinen tuomari. Aivan ihana olla kehässä sekä ulkopuolella kuuntelemassa kun tuomari puhuu yleisölle mistä tykkää ja mistä ei. Daikista tuomari vain totesi, että poika ei ole normaali juniori - se on aivan valiotason uros! Daiki on upea ja hienosti kehittynyt, joka näkyy myös tuloksissa. Toinen näyttely ja toinen serti. Hirmuisesti onnea Päivi!!

Kuro, ihana Yukitama-pentueen harmaasävyinen brindle mamma esiintyin niin ihanasti ja nappasikin SA:n kera kolmossijan nartuissa! Onnittelut Mirva ja Teppo! Akira hurmasi aina niin ihanalla luonteellaan, värillään ja isolla koollaan. Mikäpäs siinä tuollaisen pojan kanssa näyttelyitä kiertää. Harmi etten ehtinyt höseltäessäni ottaa muita kuvia kuin äkkiä ROP-VSP koirista. Kiitokset tuomarille ja onnittelut myös muille menestyneille.

27.7.2013 Pori, tuomari Malgorzata Wieremiejczyk-Wierzchowska

Viribus Unitis Minerva Kopori "Topi" AVO ERI1 SA PU3 SERT

Kovasti onnea Topin ensimmäisestä sertistä Noora! Siitä se lähtee. Kiitokset tuomarille.

20.7.2013 Ylivieska, tuomari Gunnel Holm

Viribus Unitis Minerva Kopori "Topi" AVO H

Tsemppiä Topin kanssa seuraaviin kehiin Noora!

13.7.2013 Hyvinkää, tuomari Raisa Savander

Viribus Unitis Ren "Kuro" AVO EH1

Tsemppiä Kuron kanssa seuraaviin kehiin! Kuro omaa jumalaisen turkin ja ilmekin vai muokkautuu upeammaksi vuosi vuodelta. Upea mamma!

13.7.2013 Oulu KV, tuomari Harto Stockmari

Viribus Unitis Hercules "Herkku" AVO T

Palkintosija käytöksen takia. Herkku on vielä kovin raakile kehässä menijä, eikä oikein tykkää hampaiden katselusta. Tästä pääseekin murina, joka tällä kertaa johti tyydyttävään tulokseen. Kehän laidoilla saa Herkkua rapsutella ja moikata, mutta jännitys ja muu saa kehässä murinan laukeamaan. Kiitokset Katrille Herkun handlaamisesta, seuraavalla kerralla paremmin!

7.7.2013 Karjaa, tuomari Irina Poletaeva

Viribus Unitis Mido Inouva "Daiki" JUN ERI1 SA PU1 SERT ROP
Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" AVO EH1
Viribus Unitis Yua "Sissi" AVO EH2
Viribus Unitis Uma Dende "Turo" AVO H

Kuva Kuva Kuva Kuva

Taas saatiin näyttelyyn kasa Sissin lapsosia, molemmista pentueista vieläpä. Hirmuiset onnittelut Päiville Daikin upeasta voitosta! Ensimmäinen näyttely ja mikä startti..! Daiki on taas yksi lisä Midoihin, joiden liikkeitä on ilo katsella.

Sissi esiintyi miun kanssa kauniisti kehässä, liikkeet ei tuomaria kuitenkaan miellyttäneet. Tytär Hulda oli samassa kehässä äitinsä kanssa, muttei vielä saanut viimeistä sertiään. Upeasti on mammalomalainen palautunut pennunhoitolomaltaan. Vielä se viimeinen serti sieltä tipahtaa!

Oli hauskaa nähdä myös Turoa pitkästä aikaa! Pojan luonne on kyllä herskyvän onnellisen hauskan positiivinen!! Tuomarikin tykkäsi kovasti, poikahan tuli syliin. Tätä sain todistaa läheltä kun Turon kanssa kehässä yhdessä mentiin. Turo on parantunut paljon vuodessa, tosin turkki oli fiksusta jäänyt kesälomille! Kiitokset tuomarille.

7.7.2013 Liettua, tuomari Otakar Vondrous, Tsekki

Viribus Unitis Uma Goten "Inuki" VAL ERI1 SA PU1 SERT VSP

Kuva Kuva

Ei vieläkään näy loppua menestykselle. Eipä tässä osaa enempää enää sanoa, muuta kuin onnittelut kaikille asianomaisille!! Kiitokset tuomarille.

6.7.2013 Liettua, tuomari Petr Rehanek, Tsekki
ryhmätuomari ?

Viribus Unitis Uma Goten "Inuki" VAL ERI1 SA PU1 SERT ROP LT MVA & RYP-5

Kuva Kuva

Inukin voittoputki ja tittelirivistö ne vaan jatkaa kasvuaan.. Tittelirivistön lisäksi Inuki otti ensimmäisen ryhmäsijoituksensakin!! Johan onni potkaisi tällä reissulla. Hirmuiset onnittelut Kevin sekä Tuulialle kiitos ja kumarrus taas kerran Inukin handlaamisesta näyttelyssä. Kiitokset tuomareille.

6.7.2013 Mikkeli, tuomari Marjatta Pylväinen-Suorsa
ryhmätuomari Esa Ruotsalainen

Viribus Unitis Mido Ascot "Reetu" JUN ERI1 SA PU1 SERT ROP RYP-2
Viribus Unitis Uma Pan "Hulda" AVO EH1
Viribus Unitis Yua "Sissi" AVO H
Viribus Unitis Uma Goku "Jyry" POISSA

Kuva Kuva Kuva Kuva

Kehässä oli VU-koirista Sissi lapsosineen. Hirmuiset onnittelut Kirsille ja Sirpalle Reetun upeaakin upeammasta menestyksestä!! Vasta toinen kerta kehässä, nyt turkin kera, ja heti täyspotti ja vieläpä kera ryhmäsijoituksen. Hyvä Reetu!! Kovasti onnea myös Sotan ROP-vet. voitosta.
Huldaa tuomari piti lihavana... Siinäpä asia, jota en purematta niele. Aina ei voi voittaa. Virvelle ja Nikolle tsemppiä, koirat esiintyi taas kerran kuin enkelit kehässä! Kiitokset tuomareille!

30.6.2013 Tuusula KN, tuomari Jussi Liimatainen

Viribus Unitis Aetna "Aiko" VET ERI1 SA PN2 ROP-vet

Kuva Kuva

Aiko oli pienen paussin jälkeen kehissä, ja taas kerran voitokkaana. Näyttelyssä vain kahdelle akitalle jaettiin SA:t, joista toinen oli siis Aiko. Tuomari tykkäsi valtavasti neitistä, vaikkakin huomautti ylimääräisestä kertymästä vyötärön seudulla. Myös Aikon "veli" Agari oli kehissä. Kohtahan se siirtyy Agikin veteraaneihin. Agarille EH1. Päiväunirytmi meni sekasi, joten eipä herraa huvittanut kehässä juosta. Kovasti onnea Niinalle molempien koirien menestyksestä! Kiitos tuomarille.

15.6.2013 Kotka KV, tuomari Ligita Zake

Hiro Go Di Casa Saporito "Marski" VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP
Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" VAL ERI2 SA PN2 VARA-CACIB
Viribus Unitis Mido Zagato "Akira" JUN EH1
Viribus Unitis Mido Presea "Reika" JUN H

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva

Hienossa säässä saatiin mukavalla porukalla näyttelypäivä viettää. Kotkassa oli ensikertaa esillä sisarukset Akira ja Reika. Molemmat oli niin ihania hännänhuiskuttelijoita, jotka mielellään morjestivat kaikkia tielle sattuneita ihmisiä. Reika oli fiksuna tyttönä heittänyt kaiken turkin menemään kuumien ilmojen alta. Muuten neiti on kasvanut hienosti. Reikasta tuleekin vielä sievä neito! Akita veli hurmasi upealla brindle-värillään. Tämä miehisenkokoinen ukkeli meni kasvattajansa matkassa kauniisti kehän. Harjoitus tekee vielä mestarin! Kiitokset kaikille paikalla olijoille, oli hauska nähdä kasvatteja! Kiitokset myös tuomarille.

15.6.2013 Tartumaa, tuomari John Muldoon

Viribus Unitis Uma Goten "Inuki" VAL ERI1 SA PU1 SERT ROP EE MVA

Kuva

Taidan muuttua sanattomaksi näistä Inukin saavutuksista. Nyt jo kolmannen maan muotovalio. Mahtavaa! Tämän myötä Inuki olisi myös valmistunut kansainväliseksi muotovalioksi, jos se onnistuisi AKIHO-rekisterissä olevien jälkeläisiltä. Ehkä vielä joskus säännöt muuttuu... Onnea suuresti Kevin & Co.!!! Kiitokset tuomarille.

15.6.2013 Vaasa RN, tuomari Markku Mähönen

Viribus Unitis Hercules "Herkku" AVO ERI1 SA PU1 SERT ROP

Kuva

Suuret kiitokset Katrille, joka Herkkua kehässä vei! Kehäkäyttäytyminen harjaantuu koko ajan. Kolmas näyttely ja nyt jo täyspotti. Wau. Kiitokset tuomarille.

9.6.2013 Tuuri KN, tuomari Kirsi Tevalin

Viribus Unitis Hercules "Herkku" AVO ERI1

Herkun toinen näyttely onkin heti seuraavana päivänä ensimmäisestä. Ei paha, kun suoritus parani jo päivässä.

8.6.2013 Orivesi KN, tuomari Pirjo Aaltonen

Viribus Unitis Hercules "Herkku" AVO EH1

Herkun ensimmäinen näyttely. Kehäkokemusta aletaan tästä hankkia, mutta hienosti meni ensikosketus kehiin. Suuren suuret kiitokset Katrille, joka pojan laittoi kuntoon ja handlasi kehässä!!

25.5.2013 Kuopio KV, tuomari Theo Leenen

Viribus Unitis Mido Ascot "Reetu" JUN EH1
Viribus Unitis Yua "Sissi" AVO EH1

Äiti ja poikansa hakivat erittäin hyvät kehistä. Reetu on upeaa katseltavaa kauniine merkkeineen, tasapainoisine liikkeineen ja kauniine rakenteineen! Loppusilauksen antaa aina iloinen ja ystävällinen käytös. Tosin karvat Reetu oli jättänyt kesälaitumille. Sissi jo jonkinmoisena kehäkonkarina osaa esiintyä hienosti kehässä, ja onkin siten miellyttävää katseltavaa. Kuka voisikaan olla hymyilemättä kauniille äitimuorille. Tsemppiä kehiin molemmille! Ja onnittelut Kirsille sekä Sirpalle Sotan veteraani-ropista!

19.5.2013 Lahti RN, tuomari Jose Tomas Delgado Cabezas, Espanja

Viribus Unitis Ren "Kuro" AVO ERI1 SA PN2 VARA-SERT

Mamma paranee vanhetessaan kuin viini. Kuro on todella upeassa kunnossa ja sehän näkyy myös tuloksissa. Onnea! Kiitokset tuomarille.

11.5.2013 Hamina KV, tuomari Gunnar Nymann

Viribus Unitis Eikyuusei "Hilma" VAL ERI1 SA PN1 CACIB VSP

Vahva startti uuteen näyttelyvuoteen. Hirmuisesti onnea Timo!! Kiitokset tuomarille.

27.4.2013 Kiuruvesi RN, tuomari Esko Nummijärvi

Viribus Unitis Minerva Haru "Halla" AVO H

Halla oli ensimmäisessä näyttelyssään ja sai hyvän arvostelun. Tuomari sakotti pulskuudesta. Hallalle maistuu ruoka ja pari ylimääräistä kiloa taisi jäädä tiineyden jälkeen lanteille. Kiitokset Maria kun veit Hallan kehään! Kiitokset tuomarille.

31.3.2013 Lappeenranta KN, tuomari Dagmar Klein

Hiro Go Di Casa Saporito "Marski" VAL ERI1 SA PU2

Timon ja Marskin kehä meni hienosti, onnea! Kiitokset tuomarille.

9.3.2013 Strängnäs Ruotsi KV, tuomari Carl Gunnar Stafberg

Hiro Go Di Casa Saporito "Marski" AVO ERI1 SA PU1 SERT CACIB VSP SE MVA, C.I.B.

Viimeinen CACIB kourassa ja hymy herkässä! Marski voitti urokset ja otti itselleen Ruotsin muotovaliotittelin lisäksi CIB-tittelin!! Suuren suuret onnittelut Timo, Virve ja Niko!!!

25.2.2013 Norja KV, tuomari Per Svarstad

Viribus Unitis Uma Goten "Inuki" VAL ERI1 SA PU1 SERT CACIB VSP NO MVA

Kun Suomesta ei hirveästi enää saamisia ole, niin sitten niitä täytyy lähteä hakemaan kauempaa. Huimat onnittelut Kevin & Co. Inukin aina vaan jatkuvasta menestysputkesta!! Kiitokset tuomarille.

19.1.2013 Turku KV, tuomari Hans Lehtinen

Viribus Unitis Uma Goten "Inuki" VAL ERI1 SA PU1 CACIB ROP

Tähän ollaan jo totuttu, Inuki putsaa pöydät. Hih, onnea!! Kiitokset tuomarille.

12.1.2013 Kajaani KV, tuomari Natasa Davidovic

Viribus Unitis Uma Goten "Inuki" AVO ERI1 SA PU1 SERT CACIB VSP FI MVA

Vuosi alkoi mahtavasti. Kolmas näyttely, kolmas serti ja sitä myötä Suomen Muotovaliotitteli kotiin viemisinä. Onnea Kevin!! Kiitokset tuomarille.