Pentueen seuranta pitemmällä aikavälillä:
Näyttelysaavutuksia
1 x FI MVA
Toisessa polvessa
Ava on jatkanut sukuaan J-pentue
Hani on jatkanut sukuaan
Terveys
Lonkat: 2 x A/A, 1 x D/B
Silmät: 2 x OK, 1 x distichiasis
Muuta: 1 x UDS, 1 x allergia/atooppinen iho, 2 x valeraskauksia
Goshi asuu Espanjan lämmössä ja on Japanin tuonti. Molemmat vanhemmista ovat hyväluonteisia ja avoimia. Matkasimme yhdessä serkkuni Hennan ja Martan kanssa Espanjaan Silvian ja Goshin luokse juhannuksena. Goshiin Martta tutustui 26.6..
25.8.06 Martta synnytti upeat 7 pentua! Näistä pennuista 2 on uroksia ja loput narttuja. Viimeisellä yllättäjällä oli alussa hieman hengitysvaikeuksia, mutta niistä päästiin eroon osaksi nartun temperamenttisen luonteen vuoksi! Nyt tyttö kasvaa muiden mukana ja hengittelee oikein mallikkaasti.
Pigmenttiä, vilkkautta ja ääntä pennuilta löytyy! Arvatenkin, kun ovathan nämä espanjalaisia puoliksi..! Martta laittoi pesäsuunnitelmat uuteen uskoon kun yhtenä aamuna päätti, ettei voi hyväksyä pentulaatikkoa itselleen ja siirtyi sohvan alle pentuinensa. Tästä päädyttiin kuitenkin kompromissiin ja nyt on pennut sohvan ja arkkupakkasen välissä omassa pesässään ja voivat hyvin.
Martta ja mie Espanjan lämmössä
© Henna Soininen
Pennuista odotan melko paljon jalostuksen saralla ja siksi toivoisinkin, että mahdollisimman moni kävisi muutamassa näyttelyssä. Vaatimus tuo ei ole, vain toive. Ja toki jos kehään meno arveluttaa, niin apuni on tietysti käytettävissä! Muutenkin kuin näyttelyiden osalta. Tästä yhdistelmästä jatkan ainakin yhden nartun kanssa jalostushommia. Sijoituskoti tälle pennulle onkin jo löytynyt.
Odotan paljon näiltä pennuilta muutenkin kuin näkönsä puolesta. Ensimmäisestä pentueestani, Martan sisko onkin päättänyt tulla hienoksi ja menestyväksi mm. jäljestyksessä! Mihin kaikkeen näistäkin on.. se jää nähtäväksi!
Goshin mahtava ilme!
© Silvia
Elämä on lähtenyt käyntiin mukavasti pennuilla. Kohtahan ne täyttävätkin jo 1 v. Jokaisesta kodista on kuulunut, että koira on rakas perheenjäsen. Ja se on tärkeää, jotta elämä sujuu. Ihan ongelmitta ei kuitenkaan olla kaikkien kanssa menty, sillä järkytystäkin on tullut. Pentueen pitkäkarvainen poika, Jermu on sairastunut akitoiden perinnölliseen sairauteen, UDS:ään (=VKH). Jermu voi tällä hetkellä kuitenkin hyvin. Tulevasta ei ole takuita, mutta mennään asiassa päivä kerrallaan. Onneksi kuitenkin Jermu ottaa vastaan erittäin hyvin vahvat lääkkeet. Eli parempaan ollaan ainakin nyt menossa!
Ajatuksena on laittaa sivuilleni tieto tästä, jotta muutkin, etenkin kasvattajat, pääsevät hyödyntämään tietoa omissa kasvatuksissaan. Sivuille tulee myöhemmin myös päiväkirja Jermusta, jonka kokoaa Jermun omistaja. Yritän saada päiväkirjan kuvineen kesän aikana. Ja tietenkin sitä päivitetään mahdollisuuksien puitteissa.
Jos pentu kiinnostaa, niin ota yhteyttä:
Emilia Honkanen
p. 040 831 4246
e-mail: emilia(at)viribus.info
Pentueen sukutaulu:
Goushi Go Yahata Kensha JKCJL00013/06-0 kuva |
Mitsukuni Go Aikensou AKIHO03-1896 |
Kunimitsu Go Fuuryuuen AKIHO99-1794 kuva |
Ai No Hana Go Aikensou AKIHO02-767 |
||
Yamatohime Go Kyuushuu Morishita AKIHO00-1251 |
Daisuke Go Hanawa Kisaragi AKIHO98-1858 |
|
Kokura Bijin Go Kyuushuu Katsuki JKCJL00145/98-0 |
||
Viribus Unitis Angerona ER32336/04 kuva - sivu |
Fujimaru Go Seaside Nakagawa ER37107/03 kuva |
Kakusui Go Tezuka Kensha JKCJL00183/99 kuva |
Wakana Go Oumi Kojima JKCJL00395/01 |
||
Palokin Like A Dream ER20349/01 kuva - sivu |
Ängsmyren's Yori No Kogawe ER19467/00 kuva |
|
Nijiyaka-Go FIN36178/00 kuva |